perjantai 17. heinäkuuta 2009

Melbourne 23.-26.6.2009

Alice Springsin hiekka-aavikon suunnattiin Katan kanssa Melbourneen. Välilasku Adelaidessa.

Urban Central City Hostel oli aivan luxusta Alicen peitottoman hostellin jälkeen. Oli puhtaat lakanat ja pyyhkeet ja PEITOT! :) Illalla lentojen jälkeen ei juuri muuta jaksettu kuin käytiin vähän katselemassa lähitienoota ja syömässä.

Aamulla herätys kasilta. Syötiin hostellin tarjoa
ma aamupala (paahtoleipää, muroja, mysliä, teetä, kahvia, maitoa). Sitten suunnattiin Luna Parkiin. Todellakin suunnattiin, sillä alkumatka kulki mutkan kautta, lähdettiin nimittäin aivan vikasuuntaan tallustamaan ratikkapysäkille. Tällä kertaa mie en ollut kartturina! :D Ratikkapysäkeiltä ei pystynyt ostamaan lippuja vaan ratikan automaatista. Eikä meillä tietenkään ollut tarpeeksi kolikoita, joten piti hypätä seuraavalla pysäkillä kyydistä ja käydä kahvilassa vaihtamassa ratikkarahaa. Lopulta päästiin Luna Parkiin, mutta se olikin kiinni! Sen sijaan käytiin kävelyllä Royal Botanic Gardenissa (kyllä tämän nimisiä puistoja on joka kaupungissa!) ja katsomassa Salvador Dalin näyttely. Näyttelyyn tutustuminen oli mielenkiintoista ja varsinkin taulujen aiheiden taustojen selitykset. Taiteen hämmästelyn jälkeen hämmästeltiin Melbournea ylhäältä Eureka-tornista. Hyvät olivat näkymät. Keli oli kuin syksyisessä Suomessa. Onneksi ei kylläkään satanut! Käytiin tutustumassa myös yliopiston taiteen opiskelijoiden pikkugalleriaan. Maisteltiin, kuulemma periaustralialaisia, Lamingtoneja eli kookosrouheella päällystettyjä leivonnaisia, vähän kuin kaupan kääretorttua. Ihan jees. Illalla tehtiin ruoka hostelilla ja käytiin hostellin tutustumisillassa.

Torstaina kierreltiin kaupungilla. Ihania pikkukaupoja ja -kahviloita pienillä kujilla! Matkalaukun täytettä tarttui mukaan ehkä vähän liiankin paljon... Mutta silti ei löytynyt mekko(ja) ensi kesän hääjuhliin. :D Löydettiin myös sattumalta ihana kiinalainen leipomoketju, josta sai sekä makeita että suolaisa herkkuja. Mielenkiintoisimpana herkuna oli musta, palaneen näköinen, bambusämpylä. Nannaa oli. :) Vaikka keli suomalaiseen makuun syksyinen olikin niin en kuitenkaan olisi uskonut, että kaupunkiin oli rakennettu luistelurata, JÄÄluistelurata! Hulluttelua. Illalla mentiin uudelle yritykselle Luna Parkiin, mutta taaskin huvipuisto oli kiinni. :( Huvipuiston sijaan mentiin hostellin lähellä sijaitsevaan casino-kompleksiin leffaan. Yllätyksekseni hömppäleffa osoittautuikin viihdyttäväksi parituntiseksi. Kaiken lisäksi Kata voitti leffalipun premium-leffasaliin. Sen jälkeen olikin hyvä mennä unille.

Perjantaina kävin aamupalalla Tasmaniassa tutustumani Aliyan kanssa. Kierreltiin vähän kaupungilla ennen kuin miun piti kiirehtiä takaisin hostellille ja siitä lentokentälle Canberran koneeseen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti