maanantai 11. toukokuuta 2009

Noosa 9.-10.4.2009

Tämä blogiteksti oli julkaistuna jo sunnuntaina, mutta koska se sai koko blogin jumiin niin poistin sen ja lisäsin tänään takas.


Nyt on tullut kahden päivän ajan nautittua Noosan aurinkokeleistä.

Lauantaina osallistuin yliopiston järjestämälle luontokävelylle Noosassa. Meitä oli noin 35 hengen ryhmä, joka starttasi lauantaiaamuna yliopistolta Noosaan. Noosa on noin tunnin ajomatkan päässä Sippy Downsista. Mie nukuin miltei koko matkan, edellisiltainen/öinen mesettely painoi silmäluomia. Perille saavuttua saatiin alueen kartat ja ohjeet reitille. Käveltiin merenrantaa luontopolkua pitkin. Aurinko paistoi ja tuuli tuiversi. Yksi pätkä luontopolusta kulki nudistirannan poikki, todellakin luonnollista menoa. :) Ei siellä ollut paljon väkeä, lähinnä vain pari pappaa. Hienot olivat maisemat muuten ja keli suosi! Ja näin ensimmäisen villikoalan! Siellä se puussa istua nökötti ja nukkui. :) Kävelyn jälkeen miulle jäi vielä kolmisen tuntia aikaa ennen bussin lähtöä. (Kävelyyn oli varattu 3h aikaa, mutta miulla meni vajaa kaksi.) Nautin kelistä aurinkoa ottamalla. Loppuajasta kiertelin vähän Noosan kauppojakin, kun alkoi aurinko sen verran kuumottamaan hartioita eikä tietenkään aurinkorasvaa mukana (Lauantaille oli nimittäin luvattu sadetta Noosaan.)

Onneksi reissu toteutui, sillä vielä torstai-iltapäivällä, kun mie ilmoittauduin reissulle, sen toteutuminen oli epävarmaa, sillä siinä vaiheessa ei ollut vielä tarpeeksi ilmoittautuneita.

Tänään lähdettiin aamuysiltä Eumundiin Carlin, Dominiquen ja Aprilin kanssa Carlin autolla. Muistin vasta aamulla, että markkinat ovat Eumundissa vain lauantaisin ja keskiviikkoisin eikä sunnuntaisin, mutta käytiin kuitenkin pyörähtämässä siellä ja juomassa aamuteet/kahvit. Kahvittelun jälkeen pyyhkäistiin Noosaan rantsuun. Kulutettiin aikaa aurinkoa ottamalla, palloillen, rantsulla kävellen ja uiden. Uinnista ei jäänyt mitkään mahtifiilikset, sillä ensinnäkin vesi oli jo suht’ kylmää ja meressä oli jotain pikkupistiäisiä. Ai, että kirvelsi ja kutitti ihoa niiden jäljiltä! En tiedä miksi, mutta miun ihoa ne pikkuöttiäiset eniten tykittivät ja aiheuttivat aikamoisia paukamia. Onneksi kutina ja paukamat lähtivät suihkuttelun jälkeen. Loppupäivän pysyin poissa merestä. Oli kyllä ihana keli!!! Lämmintä, muttei liian kuumaa, ja aurinkoa. Nyt on tullut D-vitamiinivarastot täytettyä. :D Lounaan jälkeen ajettiin takaisin Sippy Downsiin. Kävin tyttöjen kanssa lenkillä ja pesin pyykkiä. Kuivausrumpu ei jostain syystä toiminut kunnolla, joten pyyhkeet ja lakanat jäivät inhottavan kosteiksi. *murinaa* Nyt, Aprilille ja miulle illallista kokkaamaan ja sitten leffan katseluun.

Ihanan rentouttava viikonloppu!

p.s. Hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja erityisesti miun omalle rakkaalle äidille! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti